Uhkapeli ilmastolla -kirja kertoo kuinka ilmastonmuutoksen torjunta on kaikella todennäköisyydellä niin haastavaa, että yhtään keinoa ei ole varaa jättää käyttämättä - ei ydinvoimaa eikä uusiutuvaa energiaa. Luonnonsuojelijoiden, ympäristöjärjestöjen ja Vihreiden kannalta ydinvoima on hankala keino monella tavalla. Ydinvoiman vastustamisen kulttuuria on näiden piirissä ehtinyt muodostua aikana, jolloin ilmastohaasteen suuruus ei ollut niin hyvin tiedossa. Kirja muistuttaa, että keinoja ja tavoitteita ei pidä sotkea keskenään. Uusiutuva energia on kirjoittajien mukaan hyvä keino, mutta huono tavoite ilmastonsuojelussa. Yhdyn kirjoittajien - Janne M. Korhonen ja Rauli Partanen - näkemykseen, että uusiutuvan energian potentiaalia on luultavasti yliarvioitu ja sen suuret lisäystavoitteet voivat törmätä yllättäviin ongelmiin - kuten esimerkiksi luonnonsuojeluun tai suuriin CO2-päästöihin.
Ydinvoiman ja uusiuvan energian vastakkainasettelusta hyötyvät epäsuorasti fossiiliteollisuus ja ilmastonmuutoksen kieltäjät. Kirjan herkullisinta antia ainakin minulle oli se, kuinka ydinvoiman vastustus perustuu usein loogisiin kuperkeikkoihin tai kuten kirjoittajat asian ilmaisevat: kaksilla kärryillä ajamiseen. Joissakin argumenteissa ydinvoima on samaan aikaan liian halpaa ja liian kallista. Ja sähkön kymmenen vuoden futuurihintoja käyttäen esimerkiksi arvioidaan ydinvoimalan kannattavuutta, joka valmistuu kymmenen vuoden päästä ja toimii 60-80 vuotta. Toisaalta kirjoittajat eivät analysoi, että kuinka paljon Suomessa OL3-reaktorin vaikeudet ja Fennovoiman geopoliittinen tausta ovat vaikuttaneet lisäydinvoimaan suhtautumiseen. Olisin kaivannut myös analyysiä siitä, että miten ydinvoiman osuus energiantuotannosta saadaan käännettyä nousuun, sillä vähäpäästöisen energian tarve on suuri ja ydinvoiman osuus energiantuotannosta on viime vuosina ollut laskusuunnassa ja ydinvoiman imago varsin huono monissa maissa.
Tiiviissä ja nopealukuisessa kirjassa ei mennä kovin syvälle missään asiassa, mutta silti se haastaa lukijaansa pohtimaan omia asenteitaan ydinvoimaan. Kohdeyleisönä kirjalla on ennen kaikkea luonnonsuojelijat ja poliittiset päättäjät. Kirjassa olennaiset termit on avattu hyvin, enkä havainnut kirjassa anglismeja. Kirja on varsin helppolukuinen eikä vaadi ennakkotietoja ydinvoimasta tai ilmastonmuutoksesta. Kirjan suurin heikkous on osittain sen vahvuudessa eli kirjan tiiviydessä. Joistakin asioista olisi kaivannut enemmän tietoa. Esimerkiksi 70-luvun keskustelua ydinvoiman huikeasta tulevaisuudesta ja nykyistä keskustelua uusiutuvan energian valtavasta potentiaalista olisi voinut vertailla enemmänkin. Ilmastonmuutoksen kieltämisellä ja ydinvoiman vastustamisella on mielenkiintoisia psykologisia yhtymäkohtia, joista kirjoittajilla oli ilmeisesti tilaa kirjoittaa varsin vähän.
Ydinvoimaa koskevia väitteitä ei ole ihan yhtä paljon lähdeviitoitettu kuin uusiutuvaa energian kohdalla oli tehty. Tai ainakin sellainen kuva minulle jäi. Itse olen enemmän perehtynyt uusiutuvaan energiaan kuin ydinvoimaan, joten olisin joissakin kohdin kaivannut viitteitä nimenomaan ydinvoimaa koskien. Ehkä kirjoittajat ovat päätyneet tilanpuutteen vuoksi lisäämään viitteitä enemmän uusiutuvaan energiaan. Tämä voi olla perusteltua ainakin siinä mielessä, että uusiutuvan energian potentiaalia on hypetetty varsin paljon. Kirjan graafit on tehty varsin persoonallisella tavalla. Tästä syystä osa graafeista saattaa olla lukijalle hiukan hankalasti hahmotettavissa, varsinkin jos asiaa ei tunne entuudestaan jollain lailla. Graafien kuvatekstit ovat tavallaan otsikoita eivätkä siten tue kuvaajien hahmottamista. Hankalimpia graafeja (esim. sivu 15) voisi ehkä hiukan avata kirjan kotisivulla?
Kirjassa on selvästi nähty paljon vaivaa esimerkiksi säteilysuojeluun paneutumisessa. Aivan oikeutetusti kirjoittajat korostavat, että säteilyn haitat eivät ole niin suuria kuin yleisesti luullaan eivätkä varsinkaan jos niitä suhteutetaan monien muiden energiamuotojen haittoihin. Toisaalta kirjoittajat ymmärtävät hyvin säteilyyn liittyvän pelon. Todellisessa elämässä on aina olemassa vaihtoehtoiskustannus eikä päätöksiä voi tehdä tyhjiössä vaan verrattuna muihin (usein vielä huonompiin) vaihtoehtoihin. Avoimen mielen omaavalle lukijalle on tarjolla hyvää polttoainetta itsetutkiskeluun ydinvoimakannastaan. Vielä muutama vuosi sitten olin itsekin tämän kirjan aivan ydinkohderyhmää, sillä olin Janne M. Korhosen kanssa voimakkaasti eri mieltä ydinvoiman tärkeydestä ilmastonmuutoksen hillinnässä ja väittelinkin hänen kanssaan tästä sosiaalisessa mediassa. Olen tarkistanut kantaani koska ilmastonmuutos tuottaa lähinnä ikäviä yllätyksiä tiedon tarkentuessa ja uusiutuvan energian laajamittaisen soveltamisen haasteet massakulutusyhteiskuntien tarpeisiin ovat käsitykseni mukaan niin suuria, että pelkästään niiden varaan ei voida laskea. Eikä näytä siltä, että keskimääräistä elintasoakaan oltaisiin vapaaehtoisesti laskemassa vauraissakaan maissa.
Tällainen kirja ei tietenkään synny ilman virheitä. Varsinkaan kun vaikuttaa olevan kyse pamfletin ja tietokirjan kompromissista. Parhaiten virheitä voi välttää sillä ettei tee mitään. Toiseksi paras tapa on se, että virheistä pyritään oppimaan ja virheet korjaamaan. Kirjoittajat näyttävät olevan sitoutuneita jälkimmäiseen eli tieteelliseen metodiin, sillä kirjan kotisivulle on jo ilmestynyt päivitettävä lista kirjan sisältämistä virheistä. Tällainen korjaava prosessi on ilahduttavaa kirjan lukijan kannalta. Samalla se tarjoaa tieteelliseen metodiin perehtymättömälle lukijalle mahdollisuuden tutustua tietämyksen itseään korjaavaan ja täydentävään prosessiin.
Varsin siteeratun geotieteilijän, Markku Kulmalan, mukaan meillä on 40 vuotta aikaa pelastaa maailma. Kulmala tuskin tarkoitti että meillä on 40 vuotta aikaa odottaa ennen kuin maailmaa pitää alkaa pelastaa. Uhkapeli ilmastolla -kirja tarjoaa hyvää päivitystä ilmastonmuutoksen torjunnan haastavuuteen ja pyrkii perustelemaan, että miksi mitään keinoa ei voida jättää käyttämättä nykytiedon valossa. Kirjassa muistutetaan, että ydinvoima ei ole pelkkää uraanivoimaa ja ydinjäteongelmaakin asetetaan mittasuhteisiin siinä maailmassa, jossa on olemassa vaihtoehtoiskustannus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti