Seuraa sähköpostitse

torstai 9. lokakuuta 2014

Öljyviennin huippu oli jo?

Usein öljystä uutisoitaessa keskitytään öljyn tuotantolukuihin. Maailmantalouden kannalta olennaisempaa on se, että kuinka paljon öljyä päätyy tuottajamaista vientiin. Öljyn vienti ei ole kasvanut vuosikymmeneen korkeista hinnoista huolimatta. Teollisuusmaissa on käynnissä sopeutuminen alenevaan öljynsaantiin. 



Öljy on kaikkein suurin markkinoilla vaihdettu hyödyke sekä volyymiltaan että hinnaltaan. Öljy on tärkeä hyödyke myös strategisesti ja geopoliittisesti. Media ei anna välttämättä kovin yhtenäistä kuvaa öljymarkkinoista, joten tarkastelen niitä tässä kirjoituksessa.

Raakaöljyn vienti ei kasvanut vuosien 2004-2010 aikana (kuva 1) vaikka öljynhinta kaksin-kolminkertaistui. Öljyn tuotannon kasvusta vuoden 2005 jälkeen on suurin osa ollut ns. epätavallista öljyä, kuten liuskeöljyä ja tervahiekasta jalostettua öljyä, joiden tuotanto on kalliimpaa kuin perinteisen öljyn. Perinteisen, halvan öljyn tuotanto laskee 5-8 % vuodessa (IEA WEO 2013), mikä tarkoittaa, että Saudi-Arabian tuotannon verran perinteistä, halpaa öljyä korvautuu korkeamman tuotantokustannusten öljyllä noin kolmen vuoden välein.

Yhdysvaltain paljon mediassa esillä ollut liuskeöljyn tuotanto ei ole olennaisesti muuttanut tilannetta, sillä Yhdysvallat tuotti raakaöljyä vuonna 2013 kaksi miljoonaa päivätynnyriä enemmän kuin vuonna 2004. Vuonna 2010 Yhdysvallat tuotti 0,5 miljoonaa päivätynnyriä öljyä vähemmän kuin vuonna 2004 eli liuskeöljyntuotanto on painottunut aivan viimeisimpiin vuosiin. Sen tuotantohuippu on EIA:n referenssi-arvion mukaan noin viiden vuoden päässä, joten sen vaikutus ei välttämättä ole suuri eikä pitkäaikainen globaalisti. Yhdysvaltain suurimmasta liuske-esiintymästä (Monterey) leikattiin 96 % tuotettavissa olevista (nykyisillä hinnoilla ja tekniikalla) öljyvaroista. Tämän EIA:n virallisen arvion myötä Yhdysvaltain tuotettavissa olevista liuskeöljyesiintymistä lähti kaksi kolmasosaa pois. Muualla maailmassa liuskeöljyn tuotanto on ollut ainakin toistaiseksi vaatimatonta.

Kuva 1. Öljyn vienti ja öljyn hinta. Lähteet: EIA ja BP. Kuvan "raakaöljyyn" on tilastoitu perinteinen raakaöljy ja ns. lease condensate eli maakaasun mukana tulevat hiilivedyt, joiden nesteyttämiseen ei tarvitse suuria paineita tai alhaisia lämpötiloja. Nämä hiilivedyt kelpaavat öljynjalostamoon bensiinin ja dieselin raaka-aineeksi sellaisenaan.
EIA:n öljynvientitilastot loppuvat valitettavasti vuoteen 2010. Voimme tarkastella asteen verran epätarkempaa tilastotietoa, jota OPEC (öljyntuottajamaiden järjestö) on koonnut. Tämä on epäluotettavampaa siksi, että siellä saattaa olla jonkin verran kahteen kertaan laskettua dataa (OPECin itsensä mukaan) ja heidän raakaöljyn määritelmänsä on hiukan erilainen kuin EIA:n käyttämä. Kun EIA:n mukaan viennin huippu oli 2004, niin OPECin mukaan se oli 2007 (kuva 2). Joka tapauksessa viennin määrä on laskenut vuodesta 2010 OPECin tilastojen(kin) mukaan. Myöskään BP:n tilastoissa ei voinut havaita merkkiäkään, että vienti olisi "piristynyt" vuoden 2010 jälkeen.


Kuva 2. OPECin öljyvientitilasto. Taulukko 3.18 täällä.

Miksi OPEC ja Saudi-Arabia eivät tuota lisää öljyä vientiin?

Miksi Opec ja ennen kaikkea Lähi-Itä ei tuota enempää öljyä vientiin, vaikka selvästi sille on kysyntää nyt paljon enemmän (öljyn myyntihinta on moninkertaistunut inflaatiokorjattunakin) kuin oli vuosituhannen vaihteessa? Neljä mahdollista selittävää tekijää tulee mieleen (ei välttämättä tärkeysjärjestyksessä). Öljynviejämaiden oma kulutus on kasvanut. Toinen tekijä voisi olla se, että öljyä säästetään tuleville sukupolville. Kolmas tekijä on geopoliittinen levottomuus ja neljäs se, että parhaat öljylähteet alkavat ehtyä.

Tuleville sukupolville säästämistä ei ainakaan varauksetta tue alla oleva kuva, jossa on esitetty OPECin, Lähi-Idän ja Saudi-Arabian aktiivisen porauskaluston määrä (lähteenä OPEC; Baker Hughes-tilastot ovat samansuuntaisia). Sen mukaan porauskalusto on lähes kolminkertaistunut 2000-luvulla, mutta öljyntuotanto on kasvanut suhteellisesti paljon vähemmän. Öljyntuotantoa on siis porauskaluston määrän perusteella pyritty vähintäänkin pitämään yllä. Tämä saattaa tarkoittaa, että näiden maiden on yhä vaikeampaa lisätä tuotantoaan vastaamaan kasvanutta kysyntää ja että öljyntuotantoon vaaditaan koko ajan enemmän fyysistä pääomaa per tuotettu tynnyri. Saudi-Arabian kohonnut porauskaluston määrä saattaa tarkoittaa sitä, että sen jättimäisen, maailman kaikkien aikojen suurimman, Ghawar-nimisen öljykentän tuotanto on kääntynyt laskuun ja sen laskevaa tuotantoa korvataan huonompilaatuisilla ja korkeampien tuotantokustannusten esiintymillä.

Kuva 3. OPECin aktiivisen porauskaluston määrän taulukko. Taulukko 3.3  täällä.


Ghawar-öljykentästä ei ole olemassa anekdoottista tietoa lukuunottamatta kuin vanhentunutta tietoa, sillä tuoreet tuotantotiedot ovat valtiosalaisuuden piirissä. Wikipedian mukaan Ghawar tuotti kaksi kolmasosaa Saudi-Arabian öljystä 1948 - 2000 ja vuonna 2009 sen tuotanto oli 5 miljoonaa tynnyriä öljyä päivässä. Melkein tynnyri öljyä jokaista suomalaista kohti päivässä.

Voi olla, että Lähi-Idässä voitaisiin lisätä kannattavasti öljynvientiä, mutta siellä kenties odotellaan korkeampia öljynhintoja tai halutaan säästää öljyä tuleville sukupolville. Saudi-Arabialainen sanonta kuuluu vapaasti suomennettuna, että "isäni kulki kamelilla, minä ajan autolla, poikani lentää suihkukoneella ja pojanpoikani kulkee kamelilla". Toinen syy siihen, että vienti ei ole lisääntynyt Lähi-Idästä on alueella vallitseva poliittinen epävakaus. Poliittisen epävakauden vuoksi on jäänyt karkeasti 3 miljoonaa päivätynnyriä tuottamatta Lähi-Idässä vuoden 2011 jälkeen (ks. kuva 8 täällä).

Öljynkulutuksen jakautuminen kehittyneiden ja kehittyvien maiden välillä

Öljynkulutus on tällä hetkellä nollasummapeliä niiden osalta, jotka ovat tuonnin varassa, eli jonkun lisätessä öljynkulutustaan täytyy toisen vähentää. Kehittyneissä maissa öljynkulutus vähenee (kuva 3), sillä kehittyvät maat lisäävät öljynkulutustaan (kuva 4) ja ostavat teollisuusmaita ulosmarkkinanoilta. Erityisen selkeä tämä kuva on EU:n kohdalla (kuva 5), joka on lähes täysin tuontiöljyn varassa. On huomattavaa, että öljynkulutus alkoi laskea OECD-maissa jo noin 2005, jolloin taloustaantuma 2008-2009 ja sitä seuranneet finanssikriisi ja eurokriisi olivat vielä vuosien päässä. Näyttää siltä, että öljynkulutus on laskussa korkeiden hintojen seurauksena, sillä olisi melkoinen sattuma, että sosiaalisten syiden vuoksi vuosikymmeniä suhteellisen tasaisesti kasvanut öljynkulutus alkaisi laskea samalla kun sen hinta nousee jyrkästi ja vienti ei enää kasva.

Kuva 3. OECD-maiden öljynkulutus 1984-2013. Musta katkoviiva on vuosien 1984-2005 perusteella laskettu trendi. Lähde: EIA.
Kuva 4. Ei-OECD-maiden öljynkulutus 1984-2013. Musta katkoviiva on vuosien 1984-2005 perusteella laskettu trendi. Lähde: EIA.
Kuva 5. EU-maiden öljynkulutus 1984-2013. Musta katkoviiva on vuosien 1984-2005 perusteella laskettu trendi. Lähde: EIA.

Saudi-Arabian ja Irakin verran öljyntuotantoa "puuttuu"

Energian kysyntä on kasvanut perinteisesti 7 %, kun talous on kasvanut 10 % eli taloustieteen termein kysynnän tulojousto on ollut 0,7. Tämä suhde on ollut hämmästyttävän vakaa (hyvä animaatio löytyy täältä) viimeiset 40 vuotta. Mikäli sovellamme tätä kysyntäjoustoa öljynkulutuksen ennnustamiseen ja vertaamme toteutuneeseen kysyntään, niin huomaamme, että noin 13,5 miljoonaa päivätynnyriä on jäänyt kysyntää tyydyttämättä vuodesta 2005 vuoteen 2013 (kuva 6). Tämä on enemmän kuin Saudi-Arabia ja Irak tuottivat yhteensä vuonna 2013.

Kuva 6. Odotettu öljyn tuotanto (kysynnän tulojousto 0,7) ja toteutunut tuotanto 2002-2013. Lähteet Maailmanpankki ja EIA. Öljy on raakaöljy ja nestekaasut (lease condensate).
Suurten öljy-yhtiöiden energiankäyttö- ja talouskasvuennusteita käytetään usein tulevaisuuden hahmottamisessa politiikassa ja yritysten arvioidessa tulevaisuuden toimintaympäristöä. Se on sinänsä perusteltua, sillä näillä yhtiöillä on hyvät resurssit tehdä skenaarioita energiankulutuksen ja talouskasvun suhteen.

Esimerkiksi BP ja Exxon Mobil ovat arvioineet energian käytön katsauksissaan öljylle tulojouston 0,35, mikä on siis noin puolet perinteisestä tulojoustosta (lähde). Heidän mukaansa 10 %:n talouden koon kasvu tarkoittaa 3,5 %:n energiankäytön kasvua, kun se viimeiset 40 vuotta on ollut 7 %.Tällä on suuri merkitys vuoteen 2040 mennessä, jolloin talous on skenaarioiden mukaan kaksinkertaistunut. BP ja Exxon eivät kerro, että kuinka tämä kysynnän tulojousto tullaan puolittamaan. Energiankäytön ja talouskasvun suhteeseen eivät ole juurikaan vaikuttaneet kaksi öljykriisiä ja viimeisen vuosikymmenen korkeat energianhinnat, mikä voi viitata, että tuota energiankäytön ja talouskasvun kytköstä on vaikea murtaa.

Öljyn korvaaminen energiankantajista lienee hankalinta. Helppoa se ei ole ainakaan ollut, sillä vaikka öljyn hinta on ollut korkealla jo vuosikymmenen, niin liikenteen energiankäytöstä 95 % perustuu edelleen öljyyn. Biopolttoaineiden osuudeksi nestemäisten polttoaineiden kulutuksesta BP arvelee vain 2,4 % (!) vuonna 2035. Exxon on optimistisempi, sillä se arvioi, että 6 % liikenteen polttoaineista on biopolttoaineita vuonna 2040. Toisaalta maakaasulle ja muille kaasuille se olettaa vain 5 %:n osuuden liikenteessä. Exxonin arvion mukaan raakaöljyn tuotanto kasvaa 30 % vuodesta 2010 vuoteen 2040. BP:n arvion mukaan öljyntuotanto kasvaa 23 % vuoteen 2035 mennessä (vuoteen 2010) verrattuna. Tämä skenaarioiden alhainen kaasun osuus liikenteessä saa pohtimaan, että missä laajuudessa maakaasu mukaan lukien liuskekaasu tulee korvaamaan perinteistä öljyä?

Sekä kysynnän tulojousto- että öljyn tuotantoarvioita voi pitää erittäin optimistisena. Talous kasvaa molempien öljy-yhtiöiden arvioiden noin 3 % vuodessa eli enemmän kuin kaksinkertaistuu 2040 mennessä. Tämä tarkoittaisi siis perinteisellä riippuvuudella yli 70 %:n energiankäytön lisäystä nykyiseen tai "vain" puoleen siitä, mikäli noiden yhtiöiden skenaariot toteutuvat. Jotkut arvelevat, että talouskasvu joutuu joustamaan ja että maailmantalous ei pysty kasvamaan vuoteen 2040 mennessä BP:n ja Exxonin arvioiden mukaisesti

Öljyntuotannon tulevaisuus valtioiden käsissä

Öljyntuotannon historia on varsin mielenkiintoista kamppailua yksityisten, julkisesti noteerattujen yritysten ja valtionyhtiöiden välillä. Toisen maailmansodan jälkeen anglo-amerikkalaiset yritykset pystyivät rajoittamaan öljyntuotantoa Lähi-Idässä (ne halusivat suurentaa voittojaan pitämällä yllä keinotekoista niukkuutta öljystä). Yhdysvallat (esimerkiksi Texas Railroad Comission) sääteli öljynhintaa vuoteen 1973 asti, kunnes tuon roolin otti OPEC. Nyt suuntaus on selvästi se, että öljymarkkinoita hallitsevat valtiolliset yhtiöt, jotka saattavat olla alttiita valtapoliittisille pyrkimyksille ja kahdenvälisiin sopimuksiin, joten voi olla, että tuotetusta öljystä päätyy ajan mittaan yhä pienempi osuus kansainvälisille markkinoille, jolloin markkinat ovat vähemmän likvidit ja alttiimmat hinnanvaihteluille. OPECin kyky säädellä hintaa jatkossa ei ole selviö.

Yksityiset öljy-yhtiöt ovat vähentämässä investointejaan (täällä on hyvä katsaus siihen). Alla oleva kuva (lähde) kertoo siitä, että kansainvälisten öljyjättien investoinnit kolminkertaistuivat kymmenessä vuodessa, mutta niiden öljyntuotanto väheni samaan aikaan useita miljoonia päivätynnyreitä. Statoil ja Total ovat hiljan vetäytyneet Kanadan tervahiekkaöljyn jalostushankkeista nouseviin kustannuksiin vedoten.

Kuva 6. Kansainvälisten öljy-yhtiöiden öljyntuotanto (vasen akseli, miljoonaa päivätynnyriä, harmaa käyrä) ja investoinnit (oikea akseli, miljardia dollaria, oranssi käyrä). Lähde.
Öljymarkkinoista on siten tulossa ohuemmat ja hintavaihtelulle alttiimmat. Spekulaatio öljyjohdannaisilla voi lisääntyä, sillä hinnan suuret vaihtelut houkuttelevat usein spekuloijia. Onko energian hinnalla enää merkitystä, vai onko se laskenut suhteessa kuluttajien tulohin niin alas, että se voidaan jättää huomiotta?

Ensimmäisenä on otettava huomioon, että tarkastelemme keskimääräisen kuluttajan tapausta aritmeettisena keskiarvona. Tämä ei juurikaan vääristä tarkastelua eri vuosikymmenien välillä. mikäli tulonjaossa ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Alla oleva kuva paljastaa, että 1970-luvulta alkaen tulonjako on siirtynyt kohti suurempia tuloeroja (ginikerroin eli tuo kuvan "ratio" on nolla, kun tuloeroja ei ole ja 1 kun tuloerot ovat äärimmäiset). Tämä kuva on Yhdysvalloista (Euroopassa tilanne ei ole muuttunut yhtä radikaalisti, mutta kehitys on ollut samansuuntaista viime vuosikymmeninä).

Kuva 7. Tuloeroja kuvaavan ginikertoimen kehitys Yhdysvalloissa (0 on täysin tasainen tulonjako ja 1 on äärimmäisen epätasainen).
On olemassa mm. ekonometriseen tutkimukseen perustuvia viitteitä siitä, että öljyntuotannon huippu Yhdysvalloissa (1970-luvun alussa) on ollut yhteydessä tuohon gini-kertoimen nousuun eli että kyseessä ei olisi sattuma. Palaan tähän aiheeseen kenties omassa kirjoituksessaan, sillä se on pidempi tarina. Voin lähettää materiaalia tästä kiinnostuneille.

Energian hinta ja taantumat

Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvalloissa on ollut 11 taantumaa, joista kymmentä on edeltänyt öljyn hintapiikki. Monet näistä taantumista ovat olleet globaaleja. On hyvin epätodennäköistä, että tämä yhteys öljyn hinnan ja taantumien välillä on pelkkä sattuma. Yhdysvalloissa viimeistä viittä taantumaa on edeltänyt energiakustannusten nousu kuluttajan budjetissa (kuva 8).

Alla olevasta kuvasta näkee, että energian osuus yhdysvaltalaiskuluttajan budjetissa on laskenut vakaiden energianhintojen aikaan. Esim. vuosina 1961-1969 ja 1991- 1993. Tämä johtuu siitä, että energiankulutus kasvaa hiukan tuloja hitaammin. Vuonna 2008 energiaan kuitenkin kului suurempi osuus kuluttajan budjetista kuin kuin vuonna 1972. Tulonjako on kehittynyt vuodesta 1972 vuoteen 2008 Yhdysvalloissa niin, että yhä suurempi osa kuluttajista kokee energianhintojen nousun budjetissaan, sillä tulonjaon ollessa vino, on suhteellisesti suurempi osuus niitä, joiden tulot ovat alhaiset (ks. kuva 7 yllä). Euroopassakin tulonjako on mennyt epätasaisempaan suuntaan, mutta ei noin voimakkaasti ja pitkään kuin Yhdysvalloissa. Tämä ainakin periaatteessa herkistää talouksia energian hinnannousun taantumaa mahdollisesti laukaisevalle vaikutukselle, sillä pienituloisen tuloista suurempi osa menee energiakuluihin. Tulonjaon epätasaisuuden kasvun vaikutuksen suuruutta en osaa arvioida.

Energian hinta on usein suhteellisen kiinteästi sidottu öljyyn, joten öljyn hinnan noustessa energia kallistuu liki kaikkialla. Energiankulutus joustaa vain vähän energianhinnan noustessa (esim. polttoaineita kulutetaan liki sama määrä vaikka niiden hinta tuplaantuisi). Tällöin energian hinnan kallistuessa muu ei-välttämättömäksi koettu kulutus (esimerkiksi uusien autojen kauppa) vähenee, mikä lopulta aiheuttaa taantuman (tästä enemmän täällä). Öljyn hinnanousu ei ole "kysyntäneutraalia", sillä öljynviejämaat säästävät suurimmillaan jopa puolet vientituloistaan, kun teollisuusmaat käytännössä kuluttavat kaiken tulonsa. Öljyn hinnannousua onkin joskus kutsuttu OPEC-veroksi (tästä enemmän täällä, sivut 4-6). Tämä tulonsiirto öljynviejämaihin pahentaa taantumaa öljyntuojamaassa.


Kuva 8. Energian osuus kuluttajien budjetista (keskimäärin) Yhdysvalloissa 1961-2013. Lähde U.S. Bureau of Economic Analysis. Taulukko 2.3.5U. Ensimmäinen pystyviiva vasemmalta alkaen kertoo taantuman alkamisesta ja sitä seuraava viiva taantuman loppumisesta.


Energianhintojen nousu näyttäisi olevan yhteydessä taloustaantumien syntyyn ja toisaalta energiankulutus on ollut kiinteässä yhteydessä talouskasvuun. Tämän kirjoituksen jatkoksi minulla on aikomuksena esitellä seuraavassa kirjoituksessa talouskasvumalleja, jotka pyrkivät ottamaan energianhintojen vaikutuksen huomioon ja verrata niitä vallitsevan taloustieteen malleihin.